5/07/2014

Turku vs. Kristiinankaupunki

Suurin osa teistä varmaan tietääkin että meikäläinen on kotosin tuolta kaukaa Pohjanmaalta pienestä idyllisestä kaupungista nimeltä Kristiinankaupunki. Niille jotka ei siis tiedä tämän tuppukylän taustoja voin kertoa sen verran että Kristiinankaupunki sijaitsee 100 kilometriä Vaasasta alaspäin, siellä asuu yhteensä noin 7000 ihmistä, yli puolet asukkaista on äidinkieleltään ruotsinkielisiä eikä siellä myöskään tiedetä mikä on liikennevalo sillä niitä siellä ei ole. Meillä Kristiinankaupungissa ei myöskään tunneta liikennesääntöjä. Poliisit sekä ambulanssinkuljettavat tuntevat paikalliset juopot niin kuin omat perheenjäsenensä ja Kristiinassa on myös erittäin pienet piirit, joka tarkoittaa siis sitä, että siellä jos jossain juorut liikkuvat. Koko kaupunki suurin piirtein tietää jostain pienestä onnettomuudesta ennen kun ambulanssi on saapunut paikalle. Täällä tuppukylässä olen siis kasvanut ja elänyt 19 vuotta kunnes mun vanhemmat muuttivat kuolevasta tuppukylästä tänne kaupungin sykkeeseen Turkuun. Itse jäin vielä vuodeksi Pohjanmaalle viettämään välivuotta jonka jälkeen oon muuttanut vanhempien perässä tänne Turkuun. Täällä oon nyt asustellu jo melkein vuoden ja nyt ajattelin kasata teille vähän positiivisia sekä negatiivisia asioita molemmista kaupungeista.
Ensimmäisenä mulla tulee mieleen pyöräily. Vaikka Kristiinankaupungissa ei tunnetakaan niitä liikennesääntöjä eikä siellä ole juurikaan tietoa mistään liikennevaloista on siellä pyöräileminen niin paljon helpompaa ja turvallisempaa. Tällaisena maalaistyttönä mulla ei ole vieläkään rohkeutta lähteä tonne autojen sekaan sotkemaan.
Pakko myös kehua Kristiinankaupunkia siinä, kuinka helppoa siellä on mennä merelle uimaan, kalaan tai muuten vaan veneilemään. Uimapaikkoja löytyy Kristiinankaupungista niin monta eikä niillä uimarannoilla (tai mökkien rannoilla) myöskään ole tungosta. Kristiinassa tytötkin harrastelevat veneilyä sekä kalastusta eikä tytöt ajamassa moottorivenettä tai onkimassa ole mikään maailman toinen ihme.
Urheilumahdollisuuksia tai muita harrastusmahdollisuuksia Kristiinankaupungissa ei juuri ole, ei ainakaan enää. Pojat harrasti jalkapalloa ja tytöt ratsastusta, kävi jumpassa tai harrasti yleisurheilua. Kyllähän Kristiinankaupunki on joskus loistanut, onhan meillä siellä jääkiekkokaukalo, urheilukenttä, iso urheiluhalli sekä nykyään myös uusi uimahalli koska edellinen paloi poroksi. Taisi olla vuonna 2005 kun iskä alotti treenaamaan muutaman hengen tyttöporukkaa huvikseen jääkiekkokaukalossa ja sieltä siirryttiinkin Närpiöön pelaamaan jääkiekkoa ja siitä mun jääkiekkoura sitten alkokin. Muutaman talven sitä ei muuta tehtykään kun käytiin kaukalolla. Urheilu- sekä harrastusmahdollisuuksista pisteet Turulle!
Turku on kyllä siitäkin paljon parempi paikka että jos Kristiinassa iski vaatekriisi, sitä ei niin vaan menty kaupungille ostamaan uusia rytkyjä. Kristiinassa on tasan yksi vaatekauppa. Tai no tällä hetkellä vielä kaksi mutta toinen on juuri lopettamassa. Turussa kun asuu on se hyvä puoli että tästä menee parisen minuuttia niin onkin jo kaupungilla ja sitä valinnan varaakin on hitusen enemmän. Toisaalta onhan tässä ne huonotkin puolet kun asuu täällä isossa kaupungissa nimittäin se rahanmeno on aivan eri luokkaa mitä tuolla maalla kun on niin paljon helpompaa ostaa kaikkea uutta.
Turussa on paljon enemmän tekemistä kun Kristiinankaupungissa. Täällä voit mennä leffaan minä päivänä tahansa ja melkein minä kellon aikana tahansa. Kristiinassa on yksi elokuvateatteri (jossa on tosiaan vain yksi sali) ja siellä näytetään hyvä jos edes yksi leffa viikossa ja sinnekin tulee ”uutuusleffat” ainakin viikon myöhässä. Lisäksi täältä löytyy myös paljon enemmän baareja kun Kristiinankaupungista siellä on nimittäin ainoastaan yksi baari (tunnetaan nimellä pöllö) joka on auki kahta pidempään.  Turusta löytyy useiden baarien lisäksi myös useampi ravintola, Kristiinassa kun niitäkin on vaan yksi. Maailman paras grilli kylläkin löytyy Kristiinasta, nimittäin Jussin grilli. Siellä on aina ihan pakko käydä, suosittelen safkista (isona tietty) tai pikkusisko hampparia. Vaikka Turusta löytyykin erilaisia tapahtumia joka lähtöön mikään ei voita Kristiinankaupungin kesämarkkinoita.

Vaikka täältä Turusta löytyykin niin paljon hyviä asioita ja asioita jotka on niin paljon paremmin kun Kristiinankaupungissa tulee mun juuret aina olemaan ja pysymään siellä. Mun mielestä on niin ihanaa kun pystyy niin helposti täällä Turussa lähteä keskelle kaupunkia ja niin pienen matkan päästä löytyy kuitenkin rauhallinen luonto. Vaikka vastustelinkin vanhempieni muuttoa tänne yli kaiken oon nykyään täysin rakastunut tähän kaupunkiin. 

4 kommenttia:

  1. Hauska postaus, enpä oo tällaseen ennen törmännytkään! :) Ite asun Raisiossa, jokaon kans tuonne tuppukylän puolelle kallistuva paikka, ja asun vielä perimmäisessä nurkassa Petäsmäessä josta kukaan ei oo ikinä kuullutkaan kun kerron missä asun :D tykkään siksi käydä Turussa mahdollisimman usein kun vieressä kuitenkin asutaan. Mut hyvä idea tällanen :)

    http://miukunen.blogspot.fi/

    http://miukunen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla että tykkäsit! Kiva kirjotella väillä jostain muustain kun postata asukuvia tai lörpötellä päivän kuulumisia :)

    VastaaPoista
  3. älyttömän kiinnostava ja hyvä postaus!! :)

    VastaaPoista