11/28/2015

AS ANY JOURNEY, WHO YOU TRAVEL WITH CAN BE MORE IMPORTANT THAN YOUR DESTINATION

Noin vuosi sitten seisoin itkien hyvästelemässä läheisiäni parhaan ystäväni Jennin kanssa. Muistan vieläkin kuinka osa musta halus kääntyä Check innistä takasin ja jäädä vaan Suomeen kun taas osa musta oli niin innoissaan ettei reilu 20 tunnin istuminen lentokoneessa tuntunut missään. Muistan kun molemmat Jennin kanssa istuttiin lentokoneessa kohti ensimmäistä vaihtoa joka oli Manchesterissa. Ajatus siitä, että tulen viettämään seuraavat 3 kuukautta Thaimaan auringon alla parhaan ystäväni kanssa tuntui niin epätodelliselta. Ajatus siitä, etten näe mun ystäviä, perhettä ja silloista poikaystävää kolmeen kuukauteen tuntui niin kamalalta. Voin kertoa että niiden uusien ystävien hyvästeleminen siellä Thaimaan päässä oli paljon kamalempaa...
Reilu 20 tunnin matkustamisen jälkeen päästiin kuin päästiinkin asettumaan aloilleen meidän väliaikaiseen pikku bungaloviin ja siitä se meidän yhteinen matka sitten alkoikin. Lisää meidän työharjoittelusta voitte käydä lukemassa muun muassa täältä: click!
Oon niin onnellinen että päätin lähteä ulkomaille suorittamaan osan opinnoistani työharjoittelun muodossa vaikka siitä onkin koitunut aika paljon stressiä kun on joutunut kirimään muita opinnoissa ja kursseissa jotka jäivät harjoittelun takia suorittamatta. Kaikki se mitä oon oppinut, nähnyt ja kokenut on kasvattanut musta paljon vahvemman ihmisen. Suuri kiitos niin onnistuneesta ja ikimuistoisesta reissusta kuuluu myös Jennille. En usko, että mulla olis ollut yhtä mahtavaa Thaimaassa ellei Jenni olis ollut mukana. Vaikka 3 kuukautta onkin loppujen lopuksi lyhyt aika, koettiin me Jennin kanssa todella paljon matkamme varrella. Vietettiin kolmen kuukauden aikana kirjaimellisesti aikaa toistemme kanssa 24/7, nukuttiin samassa sängyssä, työskenneltiin samassa firmassa ja vietettiin myös vapaapäivät toistemme kanssa. Tiedän, että monet kehottaa lähtemään maailmalle yksin, oli suunnitelmissa sitten vaihto-oppilaaksi meneminen tai työharjoittelu, mutta mua ei kaduta sitten tippaakaan että otin ton mun paremman puoliskoni mukaan!
Oltiin Jennin kanssa läheisiä jo ennen lähtöä, mutta reissun jälkeen meistä on tullut entistä läheisempiä. Jokunen aika sitten keskusteltiin muutaman luokkalaisen kanssa kuinka tässä vaiheessa elämää oikeasti löytää ne aidot ystävät ja oon niin onnellinen, että mulla on niitä Jennin lisäksi kourallinen vieressäni! Menkää maailmalle, tutkiskelkaa ja oppikaa paras ystävä vieressänne! En tiedä oikeasti mitään parempaa. Seuraavaa reissua siis odotellessa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti